Viettelysten ilta

Viettelysten ilta

134 Luettu
Ingmar Bergmanin varhainen mestariteos Viettelysten ilta aloittaa kesän Bergman-elokuvien sarjan.Ingmar Bergman aloitti uransa tekemällä yhteiskunnallisia elokuvia nuorista ihmisistä, joiden unelmat törmäsivät karuun todellisuuteen. Vuonna 1953 valmistuneessa Viettelysten illassa Bergman ensimmäistä kertaa käänsi katseensa suoraan ihmisten sieluun. Bergmanin julma näkemys ihmisluonteesta ei kuitenkaan miellyttänyt ruotsalaiskriitikkoja, jotka murskasivat elokuvan.Viettelysten ilta kertoo kiertävästä sirkusseurueesta, jonka kaikki jäsenet ovat jollakin tapaa toisistaan riippuvaisia ja siten toistensa vankeja. He kaikki haluavat jättää seurueen ja etsiä tahollaan onnea ja vapautta, mutta irtautumisyritykset johtavat vain suurempaan nöyryytykseen. Seurue pysyy koossa, sillä ympäröivä maailma käy heidän kimppuunsa vielä julmemmin.Elokuva on myös tarina mustasukkaisuudesta sekä rakkauden nimissä tehdyistä ja vastaanotetuista nöyryytyksistä.
Avainsanat: