Luettu

Maija-Liisa Peuhu

Maija-Liisa Peuhu (Peuhu-Kulha; s. 20. tammikuuta 1942 Kuusankoski) on suomalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten Ulla Taalasmaan roolista MTV3:n Salatut elämät -saippuasarjassa. Maija-Liisa Peuhu pääsi 18-vuotiaana Suomen Teatterikouluun, josta hän valmistui vuonna 1963. Peuhu työskenteli vakituisena näyttelijänä kahdenkymmenen vuoden ajan eri teattereissa: vuosina 1963–1968 Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, 1968–1970 Kemin kaupunginteatterissa ja vuosina 1970–1983 Turun kaupunginteatterissa. Vuodesta 1983 hän on näytellyt useissa teattereissa freelancerina. Peuhu on näytellyt myös elokuvissa ja animaatiosarjoissa, joihin hän on antanut äänensä, muun muassa Richard Scarryn touhukas maailma ja Fievel. Vuosina 1998–2006 Peuhu näytteli Ulla Taalasmaata Salatut elämät -televisiosarjassa. Roolihahmo nähtiin viimeisen kerran 23. toukokuuta 2007 esitetyssä jaksossa. Syksyllä 2009 Peuhu palasi sarjan kuvauksiin. Maaliskuussa 2010 Peuhu kertoi jättäneensä sarjan kuvaukset. Peuhu palasi sarjaan syksyllä 2013 ja on esiintynyt siitä eteenpäin aktiivisesti. Peuhu sai aivoinfarktin vuoden 2015 lokakuussa, ja hänen jalkansa vammautuivat pysyvästi. Hän oli sairaalassa seitsemän viikkoa. Salatuista elämistä pitämänsä tauon aikana Peuhu näytteli viidessä eri teatterissa viidessä eri roolissa, muun muassa Mustion Linnan kesäteatterissa 2008.

Known For: Acting

Birthday: 1942-01-20

Place of Birth: Kuusankoski, Finland

Also Known As:

Maija-Liisa Peuhu