Luettu

Severi Saarinen

Samu Severi Saarinen (s. 1984) on suomalainen näyttelijä. Saarinen valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi 2012. Vuonna 2011 hänet kiinnitettiin Turun kaupunginteatteriin, jossa hän ehti näytellä useita rooleja ennen siirtymistään kiinnitykselle Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 2014. Kiinnitys päättyi kesällä 2017 ja Saarinen siirtyi Helsinkiin vapaaksi näyttelijäksi syksyllä 2017. Vuonna 2018 hänet kiinnitettiin uudelleen Turun kaupunginteatteriin. Keväällä 2018 Saarinen esiintyi MTV3:n Kingissä. Turun kaupunginteatterin kiinnitys päättyi 2019. Saarisen elokuvadebyytti oli Zaida Bergrothin elokuvassa Hyvä poika (2011). Saarinen on esiintynyt tämän jälkeen myös elokuvassa Rakkauden rasvaprosentti. Syksyllä 2017 ensi-iltansa saaneessa Tuntemattomassa sotilaassa Saarinen näytteli alikersantti Lehdon roolia. Saarinen on esiintynyt myös seuraavissa suomalaisissa teattereissa ja kesäteattereissa: Riihimäen teatteri, Suomen Kansallisteatteri, Hämeenlinnan kesäteatteri, Samppalinnan kesäteatteri, Tampereen komediateatteri. Saarinen on musiikkiteatterin ammattilainen. Saarisen pääinstrumentti on laulu, mutta hän soittaa myös kitaraa ja rumpuja. Saarinen on tehnyt useita rooleja suomalaisen musiikkiteatterin parissa.

Known For: Acting

Birthday: 1984-01-01

Place of Birth:

Also Known As:

Severi Saarinen